Vuoden vaihteessa useilla yrittäjillä alkaa uusi tilikausi. Tässä listauksemme tilinpäätökseen vaadittavista tiedoista ja toimenpiteistä.
Vuoden 2024 muutokset verotukseen
Vuosi 2024 tuo muutoksia verotukseen. Tässä muutamia nostoja.
Yrityksen loppu
Yritystoiminnan lopettamisen taustalla saattaa olla monenlaisia syitä. Olipa syy mikä tahansa, tulee lopettaminen toteuttaa asianmukaisesti. Asiantuntijamme huolehtivat siitä, että yrityksenne lopettaminen hoituu muotovaatimusten mukaisesti ja vaivattomasti.
Konkurssi ja yrityssaneeraus
Insolvenssi- eli maksukyvyttömyysmenettelyt edellyttävät erityistä asiantuntemusta ja luotettavuutta. Ratisen asiantuntijat tarjoavatkin ammattitaitoista palvelua niin ennaltaehkäisevässä riskienhallinnassa kuin jo syntyneiden maksuvaikeuksien ratkaisemisessakin. Annamme asiantuntevan arvion siitä, mikä maksukyvyttömyysprosesseista on juuri teidän tilanteeseenne sopiva.
Asianmukaiset työ- ja johtajasopimukset
Vastuullinen ja toimiva työpaikka on etu sekä työntekijälle että työnantajalle. Kun työpaikan yhteiset pelisäännöt ovat selvät kaikille osapuolille, pystytään mahdolliset riitatilanteet välttämään etukäteen. Asiantuntijamme avustavat työntekijöitä ja työnantajia monipuolisesti erilaisissa työoikeuteen liittyvissä kysymyksissä.
Onko sukupolvenvaihdoksen aika?
Yleensä sukupolvenvaihdos tarkoittaa tilannetta, jossa yrityksen omistus siirtyy perheen sisällä tai lähisukulaisten kesken. Sukupolvenvaihdos voi tarkoittaa myös tilannetta, jossa omistus siirtyy ulkopuoliselle jatkajalle. Sukupolvenvaihdos tulee toteuttaa tilanteen vaatimalla tavalla, joten jokainen sukupolvenvaihdos on omanlaisensa prosessi.
Yrityksen osakassopimukset ja myynti
Osakassopimus on yksi yrittäjän tärkeimmistä sopimuksista. Monelle yrittäjälle osakassopimuksen sisältö saattaa kuitenkin tuntua vieraalle. Osakassopimus voidaan mieltää vähäpätöiseksi eikä se ole ensimmäisenä hoidettavien asiakirjojen joukossa. Osakassopimus on kuitenkin ehdottomasti kannattava laatia, jos yhtiössä on enemmän kuin yksi osakkeenomistaja. Osakassopimuksessa sovitaan osakkaiden välisistä oikeuksista ja velvoitteista. Riitatilanteiden yllättäessä kirjallisella sopimuksella pystytään helposti näyttämään toteen, mikä on ollut osapuolten tahto osakassopimusta laadittaessa.
Kuinka muuttaa yrityksen omistus- ja yritysrakennetta?
Yritystoiminnan eri vaiheissa voi tulla tarve harkita yrityksen omistus- ja yritysrakenteen muuttamista. Me Ratisella haluamme auttaa yritystänne löytämään liiketoimintanne kannalta järkevimmän ratkaisun. Yritysjärjestelyihin liittyvät riskit vaativat tarkastelua eri näkökulmista. Autammekin asiakkaitamme näkemään ulkoisten tekijöiden vaikutukset liiketoimintaan.
Asianmukaiset kauppa- ja lahjakirjat
Kauppakirjoja on monenlaisia ja niihin liittyy erilaisia vaatimuksia riippuen siitä, onko kyseessä irtaimen vai kiinteän omaisuuden kauppa. Kauppakirjaa tehdessä tuleekin olla erityisen tarkka, jotta kaikki vaatimukset tulevat varmasti täytetyiksi. Ratisen asiantuntijat hoitavat kauppakirjan teon puolestasi riippumatta kaupan kohteesta ja laajuudesta.